Päätin sitten jättää turhat pulinat pois ja katsoa, mihin minun Kiky -panokseni riittää, parantaako se oikeasti kilpailukykyä vai onko se pelkkää huuhaata.
Tällä viikolla minulla on sellainen harvinainen viikko, että työtunteja on ihan riittämiin, eli ennusteiden mukaan on tulossa 40 tunnin työviikko. Jos työpäiväni olisi tällä viikolla 6:00-14:00 normaalisti, niin päätin aloittaa päivän jo 5:57 ja päättää 14:03, tällä tavalla saan sitten nuo päivän Kiky -minuutit pois pulinoista.
Vähän mietityttää, että pitääkö minun tehdä nuo 24 tuntia vuodessa tai 6 minuuttia päivässä jokaiselle työnantajilleni vai riittääkö se, että teen sen vain MEKA TV nimikkeen alla vain yhdelle työnantajalle eli itselleni? Minulla on tänä vuonna toistaiseksi 12 työnantajaa, edellyttääkö hallitus, että teen ne kaikille eli freelancerina minun panokseni olisikin 288 tuntia eikä 24?
Siinä mielessä tänä vuonna on helpompaa, sillä viime vuonna minulla oli 22 työntantajaa, mutta onneksi hallitus on onnistunut heikentämään tuon verran ostovoimaa asiakkailtani ja työnantajilta, ettei tarvitse pelätä joutuvansa tekemään 528 Kiky -työtuntia, vaan saatan selvitä jopa tuolla 288 tunnilla tai jospa nyt sentään vain tuon 24 tunnin eli 1440 minuutin verran.
Kohtuu vapaan viikonlopun jälkeen siis päätin aloittaa päivän työt kello 5:57.
Päivän kilpailukyvyn parantaminen kohotti kuitenkin adrenaliinini niin korkealle, että heräsin jo 4:57 ja päätin hetken kieriskeltyä sängyssä parantaa kilpailukykyäni jo 5:25 alkaen. Huikea aloitus siis. Sen sijaan, että olisin heti maanantaiaamuna parantanut kilpailukykyäni 3 minuutilla tuosta määrätystä 1440 minuutista, kilpailukykyni onkin parantunut jo heti 35 minuutilla.
Kyllä Suomi nyt lähtee pakostikin nousuun! Ja jos ei lähde, syy ei ainakaan ole minun!
Ps. Nyt kello 14:03 päikkäreille. Pakko myöntää, että viimeiset minuutit olivat aika tuskaa... Olisiko ensimmäinen Kiky -päivä tässä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti