Puolitoista viikkoa sitten työlistani oli epätoivoisen 109 tehtävän mittainen, mutta nyt olen viikon rutistuksella saanut listan pienenemään 91 tehtävään. Ahdistavinta tuossa työlistassa on se, että noista tehtävistä 40 on keskeneräisiä editointitöitä, joista yhden tehtyään putkahtaa kaksi uutta tilalle. Varsinaista editointiaikaa ei juurikaan normaaliin ihmiselon aikaan ole ja syksyn sirpalehommat ovat vetäneet takin niin tyhjäksi, että ei yökausia jaksa enää kuin äärimmäisestä pakosta tai deadlinen hyökätessä päälle.
Jostain se työilo on taas napattava, että tulee toimeen, jotta selviytyy.
Tepastellessa työhuoneeseen, työhuone oli kohtuullisen siisti.
Kun avasin verhot, pihlajapuun marjat olivat kypsyneet ja puissa lenteli kännisiä tilhiä. Niitä oli hauska seurata.
Tietokone avautui ilman ongelmia.
Satakunnan Kansassa oli tet-harjoitelija Anni Holopan juttu Millainen on nuorten Puuvilla, jonka luin mielenkiinnolla alusta loppuun. Juttu oli raikas ja näkökulmat omaleimaisia, tulin kyllä juttua lukiessa pari piirua paremmalle tuulelle.
Pitkää yksinvedettävää työpäivää miettiessäni mieleen tuli, että tänään on isäinpäivä. Jos jotain hyvää olen tässä rupisessa elämässä saanut aikaan, niin kaksi tytärtäni ovat kyllä parhaimpia saavutuksiani.
Piti muuten oikein katsoa, mikä se isäinpäivä oikein onkaan. Wikipedian mukaan;
" Isänpäivän idea kehittyi Yhdysvalloissa. 1940-luvun lopulla pohjoismaiset kauppiaat ehdottivat päivän viettämistä marraskuun toisena sunnuntaina, jolloin kaupoissa on vielä hiljaista ennen joulusesonkia. ".
Piti sen nyt arvatakin, että jokin hyvä ja hyödyllinen syy on isäinpäivän vietossakin. Kauppa se on mikä maailmaa pyörittää.
Eiköhän tämäkin työpäivä tällä synkällä yksinpuhelulla ja näillä hyvillä asioilla sitten lähde taas käyntiin.