sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kivireki matkaan taas käy

Täytyy myöntää, että aamulla herätessäni olin kyllä kokonaan tyytymätön. Jonkin sortin työuupumus vaivaa ja vuoden isoin savotta on vasta edessä. Onneksi sain aamuyöstä vielä unta ja sain aloittaa päivän uudestaan vähän paremmalla onnella. Olotila on taas normaali enimmäkseen tyytymätön.

Puolitoista viikkoa sitten työlistani oli epätoivoisen 109 tehtävän mittainen, mutta nyt olen viikon rutistuksella saanut listan pienenemään 91 tehtävään. Ahdistavinta tuossa työlistassa on se, että noista tehtävistä 40 on keskeneräisiä editointitöitä, joista yhden tehtyään putkahtaa kaksi uutta tilalle. Varsinaista editointiaikaa ei juurikaan normaaliin ihmiselon aikaan ole ja syksyn sirpalehommat ovat vetäneet takin niin tyhjäksi, että ei yökausia jaksa enää kuin äärimmäisestä pakosta tai deadlinen hyökätessä päälle.

Jostain se työilo on taas napattava, että tulee toimeen, jotta selviytyy. 


Onneksi sain herätä juuri sen ihmisen vierestä, jonka vierestä haluan herätä.

Tepastellessa työhuoneeseen, työhuone oli kohtuullisen siisti.

Kun avasin verhot, pihlajapuun marjat olivat kypsyneet ja puissa lenteli kännisiä tilhiä. Niitä oli hauska seurata.

Tietokone avautui ilman ongelmia.

Satakunnan Kansassa oli tet-harjoitelija Anni Holopan juttu Millainen on nuorten Puuvilla, jonka luin mielenkiinnolla alusta loppuun. Juttu oli raikas ja näkökulmat omaleimaisia, tulin kyllä juttua lukiessa pari piirua paremmalle tuulelle.

Pitkää yksinvedettävää työpäivää miettiessäni mieleen tuli, että tänään on isäinpäivä. Jos jotain hyvää olen tässä rupisessa elämässä saanut aikaan, niin kaksi tytärtäni ovat kyllä parhaimpia saavutuksiani.

Piti muuten oikein katsoa, mikä se isäinpäivä oikein onkaan. Wikipedian mukaan; 

Isänpäivän idea kehittyi Yhdysvalloissa. 1940-luvun lopulla pohjoismaiset kauppiaat ehdottivat päivän viettämistä marraskuun toisena sunnuntaina, jolloin kaupoissa on vielä hiljaista ennen joulusesonkia. ". 

Piti sen nyt arvatakin, että jokin hyvä ja hyödyllinen syy on isäinpäivän vietossakin. Kauppa se on mikä maailmaa pyörittää.

Eiköhän tämäkin työpäivä tällä synkällä yksinpuhelulla ja näillä hyvillä asioilla sitten lähde taas käyntiin.


lauantai 18. lokakuuta 2014

Sirpalelauantaisiivoa

On taas kulunut koko joukko viikkoja viimeisestä lauantaisiivouspäivästä niin työpöydällä kuin kotonakin. Viime aikoina on tapahtunut työn puolesta hyviä asioita ryhmien kanssa, kaikki suunnitellut ryhmät toimivat hyvin ja ryhmätyöskentely sujuu. Ongelmana on se, että ryhmätyöskentely sujuu paremmin kuin pitäisi, joten valmisteluaikaa ja varsinkaan jälkikäsittelyaikaa ei vain tunnu löytyvän tarpeeksi.

Syyskuun alusta olen voinut pitää vain yhden kokonaisen vapaapäivän ja viikon syyslomakin näyttää sulavan kahden päivän mittaiseksi, jos sitäkään. Kyllähän näitä puolikkaita vapaapäivä ja omaa aikaakin löytyy, mutta sirpaleinen työ vain sirpaloittaa mielen. Jonkin sortin kovalevyn eheyttämisprojekti omassa päässä olisi erinomainen asia ja edes muutama peräkkäinen päivä, jolloin ei puoliksi ladatulla akulla tarttis lähteä aina töihin kiireellä ja heikoilla puolivalmiilla valmisteluilla.

Pakkohan tuo on kuitenkin myöntää, että tällä hetkellä tapahtuu työmaailmassa 9 hyvää asiaa yhtä huonoa vastaan. Ongelmana on vain se, että työ yksi huono asia vie yleensä työaikaa ja tyhjentää takkia saman verran kuin noiden 9 hyvän asian kehittäminen.

Viime aikoina on myös taas jokasyksyiseen tapaan suurin osa 14 tietokoneesta, joiden mikrotukihenkilönä toimin vasemmalla kädellä, tarvitsisivat huoltoa, päivityksiä ja viankorjauksia. Tuntuu, että tällä hetkellä 25 % kaikesta työajasta liittyy jollakin tapaa tietoteknisiin ongelmaratkaisutilanteisiin ja 26 % kaikkien muiden kehnojen asioiden korjailuun. Mitähän saisinkaan aikaan, jos tuonkin 51 % työajasta saisi käyttää oikeisiin töihin? Yleensä nuo 51 % työstä ajoittuu vielä omalle sirpaleiselle vapaa-ajalle, joten saisinko toimivan tekniikan kanssa 51 % enemmän tuottavaakin työtä aikaiseksi?

Tyypillinen esimerkki jokapäiväisestä takusta on Danske Bank, jonka sivulle olen odottanut pääsyä elokuusta lähtien


ja odotan edelleen. En vain pääse pankkiin Chromella sisään vaikka mitä tekisin. Mieluummin minä vaihdan pankkia kuin Chrome selaimen jonkun typerän pankin palvelutakun vuoksi. Ja mitäpä minä sinne pankkiin menisinkään, tyhjä tili siellä taitaa vaan odottaa ja pystyn Danske Bankin luottokorttimaksut maksamaan muiden pankkien palveluilla. 

Kyllä. Olen 51 % tyytymätön tällä hetkellä kaikkeen työhäni liittyyvään toimintaan.

Mutta nyt narinat seis. Mukava työpäivä odottaa, ensin nappaan Harjavallasta pari Me Itse aktivistia mukaan Huittisten Me Itse ja MEKA TV kurssille, sitten illalla odottaa Noormarkun partiolaisten editointiyötyöpaja. Tähän työhön minä olen tyytyväinen.

torstai 2. lokakuuta 2014

Melkein luppopäivä

Tämä on taas näitä päiviä, jolloin työ- ja vapaa-ajan rajat ovat veteen piirrettyjä viivoja. Palkallisia työtunteja on vain 3 kpl, joten päivä on melkein luppopäivä.

Nukuin tänään tavallista pidempää ja heräsin vasta 6:45, joten päivä oli jo pitkällä ennen kuin sain itseni kammettua ylös sängystä.

Syyskuun ensimmäinen vapaapäivä on vielä pitämättä ja lokakuu on jo alkanut. Näillä näkymin ensimmäinen syyskuun vapaapäivistä häämöttää jo lokakuun puolivälissä. Ja saattaapi olla, että voin pitää jopa yhden päivä ellei peräti kahden päivän syysloman.




Tällainen 7 viikon työputki ei ole minun sekavassa työhistoriassani mitenkään poikkeuksellista. Yksi 8 viikon työputki vuodessa on normaalia työssä, jolloin töitä on tehtävä silloin kun niitä on. Tänä vuonna tämä tavanomainen syksyn työputki on siis tavanomaista lyhyempi itse asiassa. Alan ilmeisesti tulla vanhaksi, ei vaan enää jaksa niin kuin ennen, kyllä tässä iässä vähintään joka seitsemäs viikko pitää olla vähintään yksi vapaapäivä. 

Työ ei minua vaivaa. Hommat ovat kaikki yes, mutta kaipaan minäkin aina välillä oikeita kokonaisia vapaapäiviä. Kun jonkun homman saa tehtyä, pitäisi olla palautumisaikaa ja aikaa nauttia työnsä tuloksista ilman että kaksi uutta hommaa hyökkää samantien päälle. Palautumisajan puute on väsyttävää, ei itse työ.

Aamusella työkaaosta selvitellessä toisella kädellä akkuja ladaten tein pientä kotisiivoa. Sitten vein auton katsastushuoltoon ja katsastukseen. Auto on minulla myös tällainen veteen piirretty asia, jos minulla ei olisi työtä, tarvitsisinko omaa autoa lainkaan? Meidän perheessä riittäisi yksi auto, jos olisin työtön, mutta kun molemmat tarvitsevat autoa työssä usein samanaikaisesti, toinen auto helpottaa elämistä ja elinkeinon harjoittamista suunnattomasti. 

Auto on minulle välttämätön työkalu, jolla vien omaa ja muidenkin työelämää noin 20000 kilometriä eteenpäin vuodessa. Tarkkaan ottaen tälläkin hetkellä minulta loppuisi lähes kaikki työt, jos minulla ei olisi autoa käytössä, joten aika riippuvainen mokomasta peltitoosasta olen.

Autohuollosta tullessa pidin vapaa-aikaa kävellessäni kotiin ihastuttavassa syyskelissä. Oli mukavaa rauhassa viettää omaa laatuaikaa. 

Kotiin tullessa päivän ensimmäiseen palkkatuntiin on vielä aikaa vajaa tunti, joten en saa muuta järkevää taaskaan aikaan, muuta kuin nämä muutamat sanat tähän. 

Viime aikoina olenkin ollut enimmäkseen tyytymätön, etten ole jaksanut jäsentää omaa työkaaosta tarpeeksi. Viime päivinä pitkä työputki on alkanut näkyä jo siinäkin, että olen varsinainen kävelevä Bermudan kolmio, kaikki mitä vähäksikin aikaa lasken käsistäni, menee hukkaan  välittömästi. Olen koittanut vasemmalla kädellä vähän järkeistää työhuoneen jäjestystä, mutta eihän siinäkään mitään järkeä ole, kun tavarat muuttavat paikasta toiseen hakien omaa paikkaansa ja näiden epätavallisessa paikassa olevien työkalujen hakemiseen menee päivässä kohtuuttoman paljon aikaa.

Päivän ensimmäinen palkallinen työtunti on tänään Ruskilan koululla kello 10:00, jossa suunnittelemme 5-6 luokkalaisten kanssa kahta elokuvaprojektia. Sitten parin tunnin joutavan ajan jälkeen tulee päivän toinen palkallinen työtunti Kaasmarkussa kello 14:00, jossa suunnitellaan myös paikallistarina elokuvan tekemistä lasten ja nuorten kanssa. Päivän kolmas palkallinen tunti on illalla 18:30, jolloin kuvataan Noormarkun perämetsässä Pääskynparven syysleirin toimintaa. 

Ajokilometrejä näiden kolmen työtunnin takia tulee 104 kilometriä. Ja omalla ajalla tietenkin. Tähän luppoaikaan voisin varustautua ottamalla autoon jonkun hyvän levyn. Harry Chapinia on viime aikoina tullut kuunneltua matkalla, miksei siis tänäänkin tällaista laatuaikaa matkaksi voisi tavoitella?

Jossain välissä pitää sitten vielä hakea katsastettu ja kunnostettu auto. Toiseen autoon tarttis vaihtaa ehjä ajovalo, näkisi sitten syksyn hämärässä paremmin ajella ja hirviä väistellä. Toimistotöitä, siivoamista ja editointeja olisi odottamassa vino pino. Päivän sirpalemaisuudesta ei oikein jaksa mitään isompaa aloittaa ja väsymys pikkuhommiin tekee kiusaa.

Miinuksen puolelle menee siis tämäkin työpäivä. Kolmen tunnin palkka on paljon pienempi kuin päivän autohuolto ja katsastus. Ehkäpä olisi joku nippelityötunti hyvä jostain keskeneräisestä hommasta napsaista vai luumuilisiko vain oman ajan kanssa jonkun jonninjoutavan oman tehtävän parissa?

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Roskapankkipäivä

Työviikon 9. päivä työhuoneen uumenissa näyttää nyt menevän palkattomaksi roskapankkipäiväksi. Kotiremppaakin tarttis tehdä. Toisaalta voi olla aika terveellistäkin kaikkien näiden sähköisten vempainharmien jälkeen tehdä ihan oikeitakin töitä vasaralla ja sorkkaraudalla.

Tyytymättömyys ja ahdistus on aika valtaisaa, vaikka takana on sentään kohtuullisen onnistunut työviikko. Keskeneräisten töiden pino vaan leviää pitkin huushollia, eikä mitään oikein saa tehtyä loppuun saakka. Vapaapäivän puute vaivaa, palautumisaikaa ei ole, kun yhden homman saa tehtyä, kaksi uutta hyökkää päälle.

Tänään roskapankkipäivänä pitää tehdä muutamia pakollisia pikkutehtäviä, jotta ensi viikko selvitään jotenkin, akkujen latauksia, varmuuskopiointia, laukkujen purkua ja pakkaamista, kun viikko ollaan taas menty niin, ettei ole ehtinyt tai jaksanut laittaa tavaroita oikeille paikoille. Siivousta ja jäsennystä, että missä ihmeessä sitä taas mennään, sitten kun lakkaan taas pyörimästä hyödyttömästi kuin eestaas pyörivä tuulimylly työhuoneessani.




Oman sisäisen tyytymättömyysmittarin mukaan alkutyöviikosta 20% on mennyt erinomaisen mukavasti ja 60% enemmän tai vähemmän tyytymättömästi. 20% työajasta on mennyt editointiin ja se on ok. Ryhmien ja yhteistyökumppanien kanssa on mennyt hyvin, mutta tämä yksinpuurtamien kaikkien epämääräisten ongelmien kanssa ei. 

Pitäisikö ensi miettiä, mitä on viikolla onnistunut? 10 päivää sitten ollut vapaapäivä Fiskarssissa oli onnistunut, mutta entäs sitten?


Alkutyöviikon mukavat asiat


30.8. la oli 4 tuntia palkattua työtä Harjavallan Me Itse suunnittelupäivän merkeissä. Mukana oli Jaana Nordlund Porin Me Itsestä ja päivä oli leppoisa, mukava ja asiat rullasivat mukavasti eteenpäin mukavan porukan kanssa yhteistuumin, vaikka oli vähän epämääräisiä ikäviäkin asioita selvitettävänä. 

31.8. su täysi palkallinen editointipäivä ja valmista tuli kahden lyhytelokuvan verran.

1.9. ma Ruskilan perinnepiirin kanssa oikein antoisa suunnitteluilta.

2.9. ti Aamuinen käynti Pomarkun Hakalinnan elokuvateatterissa, mukavaa jutustelua Reijo Varpaisen kanssa ja hommat sujuivat kerrassaan mainiosti. Taukokävely Isonevalla puhdisti ajatuksia ja päätä. Illalla Enäjärven koululla esitettiin Kokemäenjoki virtaa -elokuva vanhenpainillassa, katsojia taisi kaiken kaikkiaan olla 120 eikä esitystekniikkakaan temppuillut.

3.9. ke Pomarkun leffat tuli editoitua ajallaan. 

4.9. to Pomarkun Hakalinnan esitykset onnistuivat nappiin. Neljässä esityksessä kävi yhteensä noin 180 katsojaa. Ahlaisten tarinatuvassa saatiin hyvää tarinaa taltioitua, Heikki Porkolan jutunkeruussa saatiin muutama mielenkiintoinen tarina taltioitua jälkipolville ja nuorten tuupilaistenkin kanssa homma eteni.

5.9. pe Malike kuvauspäivät ovat aina mukavia ja antoisia sen lisäksi, että siitä saa palkkaakin.

6.9. la Harjavallan Me Itsestä tuli 3 kpl vieraita Huittisten elokuvapiirin kurssin avaukseen. Päivä oli kaikin puolin mukava ja saatiin paljon aikaan.



Entäs se kolikon toinen puoli


30.8. la Palkattomia työtunteja tuli enemmän kuin palkallisia. Kotiverkko paskana, eikä hommista työhuoneella tullut oikein muutenkaan mitään. Ikäviä asioita en saanut setvittyä mitenkään eteenpäin, piti tehdä vaikeita ratkaisuja tulevaisuutta ajatellen, että pysyisi pinnalla syksyn töiden kanssa. 

31.8. su Kotiverkko paskana. Koitin vasemmalla kädellä noin 11 tuntia paikallistaa vikaa ja korjata asiaa. Vian paikallistin, mutta korjata sitä en osannut. Varajärjestelmän kautta sain kiireisimmät asiat hoidettua yön pimeinä tunteina.

1.9. ma Menetin työharjoittelijani ja vastaavasti sain palkaksi melkoisen määrän selvittämättömiä sotkuja. 17 tunnin työpäivästä oli vain 4 tuntia palkallisia.

2.9. ti Selvittämättömien sotkujen selvittely jatkuu, kotiverkko edelleen paskana ja homma toimii vain hankalien varajärjestelmien kanssa. Päivän 10 työtunnista oli vain 2 palkallista.

3.9. ke Kotiverkon toimimattomuus rassaa. Saisin sen ehkä kuntoon 1-1½ päivän ähellyksen jälkeen, mutta aikaa ei tähän nyt ole. Kun tein esityslevyä seuraavan päivän ensi-iltaa varten, totesin, että polttava DVD asema temppuilee, lienee tiensä lopussa jo eikä tee hommia enää luotettavasti. Sain lopulta yhden onnistuneen esityslevyn yöunien hinnalla.

4.9. to illalla tuupilaisten kanssa uhkasi loppua veto, päivä oli ollut pitkä eikä näin vanha mies enää koko viikkoa 4 tunnin yöunilla ilman päikkäreitä selviä.

5.9. pe Perjantaista ei valittamista, paitsi illalla oli niin väsy, ettei jaksanut lauantaita valmistella.

6.9.la Lauantain valmistelut menivät niin pitkäksi, että tuli jälleen raivostuttavan kiire. Digiboxi temppuilee. Pitkästä työviikosta huolimatta tuntuu, että 1/3 osaa hommista on jäänyt tekemättä.

7.9. su Kertakaikkinen tyytymättömyys ja ahdistus kaikkien keskeneräisten hommien kanssa vaivaa, eikä oikein mihinkään pääse käsiksi. Seuraava kokonainen oikea vapaapäiväkin häämöttää vasta 5.10. kuukauden kuluttua siis. Kaikki toimistotyöt ja varsinkin laskutus laahaa surkeasti perässä, kun ei vain ehdi eikä jaksa.


Summahurlaanium 


Työviikon alussa on siis 3 ensi-iltaa ja 7 muuta juttua viimeistelty julkaisukuntoon ja tuupattu YouTubeen, Satakunnan ympäristötietoisuuden teemaviikkon osallistuminen lähes ok, paitsi että viikolle luvattua raporttia ja DVD:ta  ei saatu valmiiksi muiden kiireiden vuoksi. Sähköiset vempaimet ovat tehneet urakalla riesaa ja työharjoittelijan puuttuminen ei helpota asiaa, kun täytyy tehdä nyt yksin kahden työntekijän hommat.

Eikä tämä freelancerin normiarki pankkitiliä lukiessa paljoakaan riemastuta. Kahden viimeisen kuukauden aikana pankkitilille on epäsäännöllisiä työtuloja ropissut 568 eurjoa ja 70 senttiä. Vastaavasti työhön liittyviä säännöllisiä menoja 1600,-. Mitäs Laura Räty tähän sanoisi? Yrittäminen kannattaa aina?

Onneksi sentään huomenna on taas tiedossa mukava työpäivä Tampereella. Ja jopa oikeasti palkallinenkin taas.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Keskiviikko harakoille

Suuresta uhostani huolimatta eilinen keskiviikko meni harakoille. Sain kyllä tehtyä tiistain hommat pois, mutta vain yhden tunnin keskiviikon hommia. Sitten loppui veto.

Ei tämänkään päivän työennuste niin häävi ole mutta eilinen meni kyllä enimmäkseen harakoille. Pitäisi kyllä olla enimmäkseen tyytyväinen tehtyihin yleishyödyllisiin töihin, mutta lompakon kannalta keskiviikko oli yleishyödytön harakoille mennyt työpäivä.

Eilisessä päivässä tulee kyllä hyvin esiin kuukausipalkkaisen työntekijän ja tuntipalkkaisen yksinyrittäjän väliset erot. Jos olisin ollut töissä kuukausipalkkaisena jossain yleishyödyllisessä yhdistyksessä kuten esimerkiksi Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksessa, minulle olisi tullut 9 tunnin kohtuullisen tehokas työpäivä, jonka sisältöön olisin voinut olla enimmäkseen tyytyväinen.

Tuntityöläisenä tein 9 tunnin työpäivän, josta sain palkkaa vain 1 tunnista. Koska päivä oli kohtuullisen tehokas yleishyödyllinen päivä, olin illalla niin poikki, etten saanut itsestäni irti sen vertaa, että olisin tehnyt muutaman palkallisen tunnin lisää.

Sen sijaan, että olisin nauttinut kuukausipalkkaisena työpäivän tuloksista iltaisella kävelylenkillä, murehdin tuntipalkkaisena sitä, että päivä oli mennyt harakoille. Tämän alan kuukausipalkka on kohtuu surkea, mutta minun tuloni 9 tunnin päivästä oli työnantajakulujen jälkeen 19,98 ja menot 38,14. Eli harakat tienasivat 18,16.



Kohtuullisista työtuloksista huolimatta olin siis keskiviikkonakin enimmäkseen tyytymätön. Onneksi sentään torstai on toivoa täynnä.

tiistai 26. elokuuta 2014

Viikon toinen tiistai

Kun pitää maanantaina vapaapäivän, niin tiistaista työviikon alkaessa tulee viikon toinen maanantai. Kovista suunnitelmista huolimatta en päässyt eilen maanantain töitä pidemmälle, joten nyt tänään keskiviikkona tuleekin viikon toinen tiistai. 

Eilen viikon toisena maanantaina en saanut mitään näkyvää aikaiseksi, meni vain syksyn kaaoksen ihmettelyksi ja suunnitteluksi, miten ihmeessä tässä taas selviää. Eilinen 90 kohdan työlista on kasvanut 94 tehtävään.

Eilen aamulla sain itselleni kasvatettua jonkinlaisen työvireen, mutta se sitten katosi, kun piti käydä SEKKissä vähän ihmettelemässä maailman menoa. Kotona ei huvittanut ruuan tekeminen ja käväistiin Sinisessä keittiössä syömässä. Sitten pitikin mennä jo päivälevolle. 

Elokuun alun kolmen viikon työrutistus vaan tuntuu kropassa ja päässä. Kesälomasta on kulunut jo ikuisuus.



Päikkäreiden jälkeen kävin pitkällä kävelylenkillä miettimässä työasioiden tärkeysjärjestyksiä, enkä tapani mukaan saanut mitään tolkkua keskeneräisten asioiden järjestämisessä, vaan keksin taas aivan uuden jutun, mitä haluaisin kehittää. Vaan ei auta, uudet asiat vaikka kuinka hienoja ovatkin, eivät tuo nyt leipää pöytään.

Leipää pöytään nyt täytyisikin saada, kahteen kuukauteen ei ole pankkitilille ropissut mitään. Sain sitten pakotettua itseni tekemään muutaman laskutuksen ja siihen sitten minun päivän työtarmoni melkein menikin.

Tänään viikon toisena tiistaina on kuitenkin edessä yksi asiakastapaaminen, joten sain sen verran pakotettua, että sain yöllä sitten tämän päivän editointimateriaalit järjestettyä. 

Tiistai on työviikon päivistä minulla yleensä yksi tehokkaimmista. Varsinkin jos maanantai on mennyt harakoille, tyytymättömyys omaan saamattomuuteen kasvaa niin paljon, että on pakko saada jotain aikaiseksi. Tästä sitten vaan työlistan kimppuun. Tärkeimmät tehtävät olisi tehdä yksi raportti, järjestää yksi tapaaminen, editoida yhden lyhytelokuva raakaleikkaus, yksi tuottajapalaveri olisi päiväohjelmassa, viikon sähköpostit pitää setviä ja pienen pieni toivonkipinä on, että jos olen oikein ahkera nyt päivällä, pääsen päivänokosille ja päivän kävelylenkille ennen kuin aloitan illalla keskiviikon työt.

Nyt sitten kellon rientäessä kohti aamuseitsemää päivän asiat ovat jotenkuten epäselvässä järjestyksessä. Eilen olivat tyytyväisyyden tunteet vähissä, katsotaanpas kuinka äijän tänään käy. Koko helkkarin päivä ja ilta tähän viikon toiseen tiistaihin taas menee, vaikka palkallisia työtunteja allakassa on vain kaksi tuntia. Jos nyt tänään illalla saisi noita palkattomia pakkotöitä tehtyä urakalla pois käsistä, olisi torstaina toivoa saada taas palkallinenkin työpäivä tehtyä.

maanantai 25. elokuuta 2014

Viikon toinen maanantai

Takana on lähes 100 työtunnin mittainen viikko ja eilen maanantaina päätin pitää kaikella uhallakin ylimääräisen vapaapäivän, tässä kuussa jo toisen kokonaisen vapaapäivän. Vapaapäivä meni ja nyt pitää aloittaa työviikko uudestaan, joten tänään tiistaina on viikon toinen maanantai.

Yhdestä vapaapäivästä ison rattaan pyöriessä ei kyllä kauheasti iloa ole, mutta jokin pysähdys ja pienikin tauko on aina joskus jaksamisen vuoksi paikallaan. 

Minusta työelämässä pitäisi olla joku laki ja kuri, että työläinen voisi pitää kaksi vapaapäivää viikossa. Se ei vaan tällaisille virkaheitoille yksinyrittäville freelancereille taida olla aina mahdollista, silloin kun töitä sattuu olemaan, ne on tehtävä silloin.





Sylkykuppiblogi


Olen jo pidemmän aikaa miettinyt oman työni kummallisuuksia, miten olen työhöni ja työtä tehdessä enimmäkseen tyytymätön. Taatusti työ ja tehtävät takkuaa yli puolet kaikesta työajasta. Ei se ole välttämättä edes huono asia, se vain kuuluu työn kuvaan, mutta jos näitä takkuja ei saa mitenkään purettua, niin sitten kyllä takkuaa koko elämä. Tästä syystä mielessä on kummitellut jo pidemmän aikaa tämä sylkykuppiblogin pitäminen asioista, jotka tekevät oloni enimmäkseen tyytymättömäksi.

Pidän työstäni, minulla on onni omata hyvä yhteistyöverkosto, minulla on vain hyviä työnantajia ja saan työskennellä ihmisten kanssa, joista pidän. Omasta mielestäni saan paljon tuloksia, joihin pitäisi olla enimmäkseen tyytyväinen.

Miten tuo epämääräinen enimmäkseen tyytymätön olotila sitten vaikuttaa? Jos olisi enimmäkseen tyytyväinen, tuskin saisin mitään erityistä aikaan. Kitka luo energiaa, mutta se myös väsyttää, jos ei välillä saa purkaa, jotta voi taas täyttyä.


Näin se vaan menee


Olen aika ajoin pitänyt vuodesta 1988 lähtien vuosittain työseurantakirjaa aina silloin tällöin, mitä työhöni kuuluu. Näitä on hauska joskus seurata, mutta kyllä näistä vähän pieni turhautumisen olo jää vaivaamaan. Vaikka tehtävät ja työ on vuosien mittaan vaihtuneet ja muuttuneet, tuo enimmäkseen tyytymättömyys ja halu vaikuttaa asioihin oman työn kautta on pysynyt kutakuinkin vakiona. Asiat etenevät vuonna 2014 yhtä hitaasti kuin vuonna 1988. Vaikka tekniikka on mennyt huikeasti monimutkaisemmaksi, varsinaista kehitystä on tapahtunut vain vähän. Kun toisessa päässä rakennetaan, toisesta päästä puretaan.

Yksi turvallinen muuttumaton asia vuodesta 1988 on oman pankkitilin saldo. Se ei käytännössä ole vuosien saatossa muuttunut miksikään, kädestä suuhun käytännössä eletään vieläkin.

Toinen samanlaisena pysynyt asia minun työelämässäni on palkattomien työtuntien kohtuuton määrä. En taida ikinä oppia tässä asiassa. En ole välttämättä kovinkaan tehokas työntekijä, mutta inhoan keskeneräiseksi jääneitä töitä niin paljon, että palkattomia työtunteja kerääntyy vuosittain kokolailla melkoinen määrä. Keskeneräiset työt eivät saa minua enimmäkseen tyytymättömiksi vaan kokonaan tyytymättömäksi.


Viikon toinen maanantai


Aamulla heräsin tyytymättömyyteen, että pitää herätä. Väsyttää niin julmetusti. Olisi mieluusti pitänyt toisenkin vapaapäivän, mutta ei auta. Kolme viikkoa on mennyt aikamoisessa myllytyksessä ja osin minuuttiaikataulujenkin mukaan jaksamisen rajamailla, joten työhuoneen kaaoskin on sen näköistä. Painokin on taas alkanut nousta, kun ei ehdi ottaa tarpeeksi omaa aikaa.

Olen havitellut tämän Enimmäkseen tyytymätön -työseurannan aloitamista jo viime talvesta lähtien, kun olin tyytymätön siihen, ettei talvea ollut käytännössä laisinkaan. 

Syyskauden ensimmäinen työn käännekohta oli Blue Sea Film Festivaalit. Viikonloppuna oli Ahlaste tuupin infoleiri ja kaiken kaikkiaan elokuun töiden tulosten pitäisi aiheuttaa kohtuullista tyytyväisyyttä. Tyytymättömyyttä aiheuttaa se, että näiden prosessien jälkeen ei ole mitään kunnollista palautumisaikaa, tekemättömien töiden työlista hyökkää heti aamulla päälle.

Työpäivä on alkanut maanantaitunnelmissa, mikään ei varsinaisesti huvita, töitä on taas niin paljon, ettei tiedä mistä alkaa. Viime viikkojen ja tulevaa kaaosta tarttis alkaa selvittämään kaksi käsin ja lievää tyytyväisyyttä tunnen siitä, että sain vihdoin tehtyä tämän sylkykupin tänne.

Syksyn työlistassa on 90 tehtävää, joista noin 10 on rutiininomaisia tehtäviä, loput kertaluonteisia. Nyt kun on jonkinlainen työpäivän tasaus meneillään, minun pitäisi tänään selvittää 43 tehtävän kohtalo, mitkä siirtää eteenpäin ja mitä voidaan tehdä tänään. Tehtävä on epätoivoinen ja mahdoton, mutta tästä se työviikko taas alkaa, viikon toisena maanantaina.

Nyt kahden ja puolen tunnin työstämisen jälkeen tunnen salaista lievää tyytyväisyyttä, että jollakin tapaa olen saanut pientä tolkkua tähän työkaaokseen kirjoittamalla tätä. Ja lievää tyytymättömyyttä siihen, että kun työvire alkaa taas löytyä, pitää keskeyttää se ja mennä järjestelemään asioita jonnekin aivan muualle, missä minun työvireeni on.