Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. elokuuta 2020

Sitähän se kaikki on...

Sitähän se kaikki on, pakkaamista purkamista pakkaamista vaan... 

Aloitin pienen kesätauon jälkeen Työhuone Impolassa pienen työseurantajakson, joka näyttää päättyvän 30.7. torstaihin, kun omat ja työkulkupäivät alkoivat. Vaikka ole pitkään tiennyt, että normi elonkorjuun ajan työrupeamahan tässä taas oli tulossa, viikko tuhnuttamista, orastavan työinnon laannuttua epätoivoisen työmäärän kaatuessa ensimmäisen työviikon aikana päälle piti vaan luovuttaa. 

Heinäkuun viimeisenä päivänä pakkasin Työhuone Impolan tärkeimmät keskeneräiset työt autoon ja pakenin mökille, jossa sain aikaiseksi tietenkin vielä vähemmän kuin työhuoneella. 

Soittopelit pakattu elonkorjuun menoja ajatellen

Ihan ei tässä vaiheessa elämää, kun pitäisi taas alkaa suunnittelemaan, mitä lopputyöuralla sitä enää ehtii tekemään, ei ole taas ihan oikeaa vapaata eikä oikeaa työelämää. Jossain epämääräisyyden rajamailla sitä tulee vapaa-ajatkin vietettyä akkuja ladatessa.

Hukkasin siis taas osittain viikon etsikkoaikani, jolloin olisi saanut syksyn suunnitelma ja paperit järjestykseen sekä työhuoneeni siivottua. 

Viikonlopun mökkipakkauksia purkaessa piti pakata editointikalusto Rauman editointipajaa varten 3.8. Puolet tuotantokalustosta ja varsinkin pienistä adaptereista sun muista oli tietenkin taas toivottamasti hukassa, mutta selvisin sentään suht´koht´ mallikkaasti editointopajan läpi.

Syvärauman editointipaja

4.-6.8. oli Osallisuus teatterin musiikki- ja teatterileiri, joten Rauman kamoja purkaessa piti pakata teatterileirin musiikki-, teatteri- ja ruokakamat sekä omat henkilökohtaiset yöpymiskamat päälle.

Suurin piirtein kaikki leirikamat valmiina purkamiseen

7.8. meni taas siivotessa ja purkaessa teatterileirin kamat sekä pakata omat viikonloppukamat jonnekin.

Minun työssä tyypillistä on, että kun yhden homman saa pois käsistä, niin kaksi uutta putkahtaa tilalle. Kun sain teatterileirin kamat purettua, piti alkaa pakkaamaan Ahlaisten Luova lavaleirin elokuvakamoja ja Osallisuus teatterin Porinavirus esityskamoja.

Porinaviruskin on nyt pakattu ja purku odottaa

Arvatkaas muuten mitä nyt teen? Puran Ahlaisten leirin ja Osallisuus teatteri esityskamoja sekä pakkaan Merikarvian elokuvaleirin kamoja. Viime viikolla minulla oli 67 tunnin ja 31 minuutin mittainen työviikko, ja tästä viikosta näyttää tulevan saman mittainen.

Pikkuisen tässä vaiheessa elämää jo ajatukset ovat purkamassa tulevaa leiriä ja pakkaamassa viikonlopun mökkikamoja.

Sillä sitähän tämän kaikki on pakkaamista purkamista pakkaamista vaan.

perjantai 10. elokuuta 2018

Laiskottelupäivä työhuoneella

Tänään 10.8. on kansainvälinen laiskottelupäivä eli Lazy Day. Eikös se ole niin, että vain laiskat töitään luettelee, joten laiskottelen tässä perjantaityöpäivän päätteeksi vähän luetellen, mitä on työmaailmassa tekeillä.

Eipä tässä nyt mitään niin ihmeellistä, Taiken tuella tässä puolipäivätyöläisenä ja puolipäivätyöttömänä suunnittelen elonkorjuuta ja syksyn sadonkorjuuta. Jotain pientä leivänsärpimeksikin koitan häärätä, saisi sen toisenkin puolikkaan kokopäiväelannosta jotenkin täytettyä.

Aamupäivä tänään meni yhtä koulutusvideota tehdessä ja rutiiniasioita häärätessä. Blue Sea Film Festivaalien SEKKin ja omat järjestelyt vievät normaalin elokuun verran työtunteja, jotka nekin ovat kasaantuneet minulle, kun kaikki SEKKiläiset ovat pakkolomilla. 

Editointilistalla on 20 keskeneräistä lyhytelokuvaa, joista suurimman osan deadlineistä on 24.8. Blue Sea Film Festivaaleilla. Toistaiseksi en ole saanut aikaan muuta kuin editointiähkyn, muita menoja ja tehtäviä on niin paljon, ettei tehdyksi saa. Kivirekiviikkoja siis edessä koko mokoma ja vapaapäivät on toistaiseksi peruttu.

Huomenna on editointipaja Turussa, josko sitten saisin itsestäni ja Turun ryhmästä sen verran irti, että jotain valmistakin syntyisi.

18.8. pitäisi järjestää Me Itse kokemusasiantuntija koulutusta SEKKiin. Sinne olisi tulossa 16 meikäläistä plus muutama avustaja ja ohjaaja, joiden logistiikkaongelmia on tullut ratkottua koko mokoma.

Syksyn 12 MEKA TV mediakurssin markkinointia ja järjestelyjä on tullut väännettyä. Koulutuslaitteisto alkaa olla huollettua ja kunnossa, vielä kun ohjaajan pää saadaan toimimaan, niin hyvä.

Matkareitti elokuussa on mennyt ja menee mukavasti reittiä Rauma-Merikarvia-Huittinen-Rauma-Pori-Turku-Rauma-Pori-Huittinen-Eurajoki-Rauma-Pori-Rauma-Pori. Kotimaakunnassa siis häärätään.

Blue Sea Film Festivaaleilla ollaan tänä vuonna kaksi päivää, 24.8. normikolme elokuvaesitysta ja lauantain 25.8. olisi keskustelutilaisuus. Tänä vuonna festivaalien toisena pääteemana on erityisryhmien omaehtoinen elokuvatoiminta, joten panostusta on tavallista enemmän tänä vuonna.

Elokuun viimeisenä viikkona taitaakin sitten olla palaveria palaverien päälle sekä järjestelyitä järjestelyiden päälle, jotta syksy sävelet lähtisivät asiallisesti suunnitelmien mukaan käyntiin.

Yksi lasten ja nuorten leiri olisi tulossa syyskuun alussa ja Eurajoen Sydänmaalla viritellään muistelupiirin elokuvaprojektia. Sitten syyskuussa käynnistyy Kankaanpään meikäläisten toiminta, Osallisuus teatteri jatkuu, Nakkilan elokuvapiiri, Tekunkorven elokuvapiiri, Eurajoen elokuvaryhmä, Kaunummen elokuvapiiri, Ruskilan muistelupiiri, Harjavallan meikäläiset, Huittisten meikäläiset ja Merikarvian elokuvapiiri aloittavat syksyn toimintansa kukin vuorollansa.
Isoimpia urakoita on #osallistun viikon toiminta lokakuun ensimmäisellä viikolla, mihin kaikki MEKA TV ja Satakunnan meikäläisten mediaryhmät osallistuvat.

#osallistun viikon jälkeen aletaan sitten hieromaan Osallisuus teatterin syksyn näytelmää tosissaan, aletaan kaksin käsin järjestää valtakunnallista Me Itse päivää Poriin 17.-18.11. sekä järjestellään toimintaa koko kehitysvammmaisten viikon ajaksi että viikon valtakunnallista päätapahtumaa Osallisuuden ytimessä teatteri- ja elokuvaseminaaria 4.12.2018.

Jokunen tilaustyö ja palaverikin tulee varmaan hoidettua syksyn mittaan muiden rutiinijuttujen lisäksi. Ja sitten tässä laiskotellen töitään luetteloinnin ohessa pitäisi keksiä, mistä löytäisi ensi vuodeksi jostain töitä, kun laiskana ihmisenä en millään viitsisi pelleillä minkään typerän aktiivimallin kanssa. Ensi vuotta suunnitellaan taas tyhjän päälle ja varmaa ensi vuoden töistä on vain epävarmuus.

maanantai 17. elokuuta 2015

Tänä päivänä 18.8.

Viime päivinä olen taas ollut enimmäkseen tyytymätön omaan jaksamiseen, työmäärän paljouteen ja väsynyt siihen, miten vähän päivässä saa aikaan. Menossa on lomanjälkeisen ensimmäisen työviikon 16. työpäivä ja vähän alkaa näyttää siltä, että seuraava ihan oikea ja kokonainen vapaapäivä on vasta syyskuun 20. päivä. Vapaat hetket ja oma aika on vaan napattava sieltä täältä työn sallimissa rajoissa.

Viime päivinä olen kyllä saanut onnettoman vähän mitään näkyvää aikaan, mutta ei tässä mitään erinomaisen erityistä näihin aikaisempiin vuodenkiertoihin verrattuna ole. Samat kiireet ja tuskat vuodesta toiseen viime vuosina.

Perinteisesti elonkorjuun alussa lomien lopussa menee paljon aikaa Blue Sea Film Festivaalien järjestelyissä. Vaikka periaatteessa minun osani on pieni, se jakaa työvuoden monellakin tapaa siinä kuin uusi vuosi ja kesäloma. On aika tarkastella omien yhteisöelokuvien kautta, mitä sitä viimeisen vuoden aikana elokuvallisesti on saanut aikaan. Ennen kesälomia jääneet keskeneräiset työ riivaavat, työvuoden syyskierto pitää käynnistää, kurssisuunnitelmat on tehtävä, iso ratas käynnistettävä ja katse suunnattava jo ensi vuoden huhtikuuhun, mistä pirusta silloin sitten taas saisi jostain palkallisia töitä. Kaiken tämän lisäksi Microsoft, Adobe, Apple ja nykyään myös Android ahdistelevat kaiken maailman päivityksillä, ettei edes työkaluilla saa mitään kunnolla tehtyä päivityshyökkäyksien viuhuessa.

Tänään siis on taas normaali täysi työpäivä. Työlistassa tuskaisat 119 työtehtävää, joista editointitöitä katastrofaaliset 53. Editointi ei ole viimeiseen kahteen kuukauteen edistynyt paljoakaan, sen verran kuvaus- ja kulkupäiviä on takana ja editointiähky ei vain ota laantuakseen.

Tänään tarttis saada 36 työasiaa jotenkin eteenpäin työpöydällä tai ainakin siirrettyä huomiseen. Tänään täysi saada yksi Blue Sea Film Fesdtivaalien ensi-illoista "Koirankakkaa, Anu Saagim" editointua valmiiksi. Hyviksellä editoidaan tänään Onnen sirpaleet raakaleikkaus, toivottavasti valmiiksi. Illalla mennään Huittisiin kuvaamaan LUKUPIIRI lyhytelokuva. Aamupäivä kaaoksen selvittelyä ja iltapuolella sitten lisää kaaostelua.

Mitäs ennen tänä päivänä 18.8.?


Viime vuonna aamulla 7:14 meni koko päivä hienot suunnitelmat uusiks. Vähänkös otti hermoon.

Nyt menee päivän hommat kokonaan uusiks aivan liikaa. Ei kyllä paljon huonommin voisi työviikko alkaa. Arghhhhh.
Tuleekin kivirekipäivä, puolet MEKA TV työntekijöistä on pois, mutta hommia on edelleen yhtä paljon - muutenkin on minuuttiaikataulun mittaisia kiireitä.

Viime vuoden elokuussa MEKA TV hommat oli suunniteltu optimistisesti kahdelle työntekijälle, mutta kun toisen työntekijä motivaatiot olivat hukassa, niin kenelles perkeleelle ne kahden ihmisen hommat sitten jäivät kuin minulle reppanalle.

Viikkomenu viime vuonna oli tällainen;

Vuoden yksi tiukimmista työviikoista edessä. Tänään päivällä Merikarvian ryhmän kanssa suunnitellaan syksyn ohjelmaa ja editoidaan perjantain ensi-iltaa, joka on vielä aivan alkutekijöissään. Iltapäivällä kuvataan Ahlaisissa jokiniittoa ja yöllä editoidaan mitä ikinäkin jaksetaan, vielä on 6 kappaletta perjantain ensi-ilta lyhytelokuvia kesken. Huomenna tiistaina suunnitellaan Porin porukan kanssa syksyn ohjelma ja illalla Huittisten Me Itse kokoontuu. Keskiviikkona ja torstaina editoidaan pää punaisena ja editointimyllyt savuten. Perjantaina huipentuu elonkorjuu Blue Sea Film Festivaaleilla, jossa heitetään 4 tunnin esitystä SEKKin ja MEKA TV vuoden tuotoksista. Illalla juhlitaan avajaisissa mm. 4 kehitysvammaisten elokuvaryhmän 20 vuotista toimintaa. Ansaitun viikkovapaan sijaan viikonlopun kruunaa vielä Ahlaste tuupin lasten ja nuorten yötäpäivääleiri Ahlaisissa. Jokunen toimistyökin siinä sivussa on hoidettava, varsinkin laskutuksia, kun pankkitili kolisee tyhjyyttään, kun ei ole puoleentoista kuukauteen tullut mitään tuloja.

Kaksi vuotta sitten


Elokuun alku on myös näitä viheliäisiä aikoja, jolloin kaikkien tietokone ohjelmistojen insinörtit innostuvat taas tuuppaamaan kaiken maailman päivityksiä ja korjauksia meidän tavallisten työläisten kiusaksi.

Pitikin juuri sanoman, että on se niin ihmeellistä, että tietotekniikka on pelannut 4 päivää juuri niin kuin on pitänytkin. Ei olisi pitänyt sanoa. Nyt on taas kaikki kuvankäsittelyohjelmat juntturassa.
Tämäkin on elokuussa aivan normaalia;

Päikkäripölyä silmissä.

Yksi ensi-iltakin - tai aamu - oli kaksi vuotta sitten;

Tein viime yönä kaksi lyhytelokuvaa valmiiksi. Aamupalan jälkeen on kaksi ensi-iltaa tiedossa, siis Yyteriin käy yötyöläisen tie. Ensi-ilta - tai oikeastaan ensi-aamu - Yyterissä kuulostaa ihan kelpo ajatukselta.

2012 tänä päivänä oli Blue Sea Film Festivaalien avajaispäivä


Perinteisesti jo 20 vuotta alkusyksyn puuraminen katkeaa elonkorjuujuhlaan Raumalla.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa Blue Sea Film Festivaalien avajaisissa, oi jospa oisit voinut olla mukana... MEKA TV ja Myötätuulen viesti myönsi Blue Sea Film Festivaaleille MYÖTÄTUULEN VIESTI 2012 DIPLOMIN festivaalien avajaisissa 17.8.2012. Perusteena mainitaan, että BSFF on maailman tasa-arvoisin elokuvafestivaali, joka on huomioinut kehitysvammaisten elokuvakulttuuria sellaisella esimerkillä jo 17. vuotta peräkkäin, josta koko maailman olisi otettava opikseen.
Samana vuonna oli myös kansainvälinen majakkapäivä päällekkäin BSFF kanssa, joten majakoita katseltiin vain elokuvissa.

Normaaliakin normaalimpi 18.8. päivä vuonna 2011

Koneeni n'ppis hukkasi johonkin ' ja ; kirjaimet. Mist'h'n t'm' johtuu?