Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keskiviikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keskiviikko. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. heinäkuuta 2020

Tyhjäkäynnillä keskiviikkoon

3. kesätauon jälkeinen työpäivä alkaa tyhjänkäynnillä, kone hurisee, mutta mihin sitä oikein ryhtyisi? Eilen uskalsin avata työ- ja tehtävälistan, jossa olikin sitten odottamassa kesätauon loppumista 74 tehtävää, joista 44 piti käsitellä hetinmiten. Sain eilen loistavasti siirrettyä 12 tehtävää tälle päivälle, joten eiliselle ei jäänyt kuin 32 tehtävää, joista sain onnistuneesti käsiteltyä 28. 

Varsin tyytyväinen oli siihen, että sain 1128 tuottamaani yhteisöelokuvaa raakattua samalle listalle, joten tästä tuo arkistointihanke sitten kunnolla alkaa, kun alkaa metsästää noita listassa olevia juttuja herra ties mistä.


Arkistointihanke alkakoon, työkalut on kunnossa

Tänään on tarkoitus järjestellä muun työn ohessa taas arkistoa siihen malliin, että sitä on taas helpompi järjestellä ja jopa löytääkin jostain jotain. Alkaisiko purkaa 72 tehtävän työlistaa, jossa on tälle päivälle siirretty 31 keskeneräistä hommelia, alkaisiko siivoamaan 145717 valokuvan arkistoa, lähtisikö raakaamaan 30 vuoden aikana kerääntynytta paperiarkistoa, setvisikö 1066 setvimätöntä sähköpostia, jatkaisiko 1128 elokuvan arkistointia, laittaisiko ensin 106 kiintolevyä jotenkin järjestykseen vai menisikö takaisin maate. Kieltämättä viimeisin vaihtoehto kiehtoo eniten.

Työaikalaskurin laitoin päälle kello 8:31. Pakko myöntää, että työpäivän ensimmäisen tunti ja 2 minuuttia olen melkoisen lahjakkaasti saanut kulumaan saamatta mitään aikaan. Eiköhän tämä tästä taas jotenkin tyhjäkäynnilläkin edisty mietintämyssy syvällä päässä ja silmillä.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Keskiviikko harakoille

Suuresta uhostani huolimatta eilinen keskiviikko meni harakoille. Sain kyllä tehtyä tiistain hommat pois, mutta vain yhden tunnin keskiviikon hommia. Sitten loppui veto.

Ei tämänkään päivän työennuste niin häävi ole mutta eilinen meni kyllä enimmäkseen harakoille. Pitäisi kyllä olla enimmäkseen tyytyväinen tehtyihin yleishyödyllisiin töihin, mutta lompakon kannalta keskiviikko oli yleishyödytön harakoille mennyt työpäivä.

Eilisessä päivässä tulee kyllä hyvin esiin kuukausipalkkaisen työntekijän ja tuntipalkkaisen yksinyrittäjän väliset erot. Jos olisin ollut töissä kuukausipalkkaisena jossain yleishyödyllisessä yhdistyksessä kuten esimerkiksi Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksessa, minulle olisi tullut 9 tunnin kohtuullisen tehokas työpäivä, jonka sisältöön olisin voinut olla enimmäkseen tyytyväinen.

Tuntityöläisenä tein 9 tunnin työpäivän, josta sain palkkaa vain 1 tunnista. Koska päivä oli kohtuullisen tehokas yleishyödyllinen päivä, olin illalla niin poikki, etten saanut itsestäni irti sen vertaa, että olisin tehnyt muutaman palkallisen tunnin lisää.

Sen sijaan, että olisin nauttinut kuukausipalkkaisena työpäivän tuloksista iltaisella kävelylenkillä, murehdin tuntipalkkaisena sitä, että päivä oli mennyt harakoille. Tämän alan kuukausipalkka on kohtuu surkea, mutta minun tuloni 9 tunnin päivästä oli työnantajakulujen jälkeen 19,98 ja menot 38,14. Eli harakat tienasivat 18,16.



Kohtuullisista työtuloksista huolimatta olin siis keskiviikkonakin enimmäkseen tyytymätön. Onneksi sentään torstai on toivoa täynnä.