Viikon toinen maanantai

Takana on lähes 100 työtunnin mittainen viikko ja eilen maanantaina päätin pitää kaikella uhallakin ylimääräisen vapaapäivän, tässä kuussa jo toisen kokonaisen vapaapäivän. Vapaapäivä meni ja nyt pitää aloittaa työviikko uudestaan, joten tänään tiistaina on viikon toinen maanantai.

Yhdestä vapaapäivästä ison rattaan pyöriessä ei kyllä kauheasti iloa ole, mutta jokin pysähdys ja pienikin tauko on aina joskus jaksamisen vuoksi paikallaan. 

Minusta työelämässä pitäisi olla joku laki ja kuri, että työläinen voisi pitää kaksi vapaapäivää viikossa. Se ei vaan tällaisille virkaheitoille yksinyrittäville freelancereille taida olla aina mahdollista, silloin kun töitä sattuu olemaan, ne on tehtävä silloin.

Sylkykuppiblogi

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt oman työni kummallisuuksia, miten olen työhöni ja työtä tehdessä enimmäkseen tyytymätön. Taatusti työ ja tehtävät takkuaa yli puolet kaikesta työajasta. Ei se ole välttämättä edes huono asia, se vain kuuluu työn kuvaan, mutta jos näitä takkuja ei saa mitenkään purettua, niin sitten kyllä takkuaa koko elämä. Tästä syystä mielessä on kummitellut jo pidemmän aikaa tämä sylkykuppiblogin pitäminen asioista, jotka tekevät oloni enimmäkseen tyytymättömäksi.

Pidän työstäni, minulla on onni omata hyvä yhteistyöverkosto, minulla on vain hyviä työnantajia ja saan työskennellä ihmisten kanssa, joista pidän. Omasta mielestäni saan paljon tuloksia, joihin pitäisi olla enimmäkseen tyytyväinen.

Miten tuo epämääräinen enimmäkseen tyytymätön olotila sitten vaikuttaa? Jos olisi enimmäkseen tyytyväinen, tuskin saisin mitään erityistä aikaan. Kitka luo energiaa, mutta se myös väsyttää, jos ei välillä saa purkaa, jotta voi taas täyttyä.

Näin se vaan menee

Olen aika ajoin pitänyt vuodesta 1988 lähtien vuosittain työseurantakirjaa aina silloin tällöin, mitä työhöni kuuluu. Näitä on hauska joskus seurata, mutta kyllä näistä vähän pieni turhautumisen olo jää vaivaamaan. Vaikka tehtävät ja työ on vuosien mittaan vaihtuneet ja muuttuneet, tuo enimmäkseen tyytymättömyys ja halu vaikuttaa asioihin oman työn kautta on pysynyt kutakuinkin vakiona. Asiat etenevät vuonna 2014 yhtä hitaasti kuin vuonna 1988. Vaikka tekniikka on mennyt huikeasti monimutkaisemmaksi, varsinaista kehitystä on tapahtunut vain vähän. Kun toisessa päässä rakennetaan, toisesta päästä puretaan.

Yksi turvallinen muuttumaton asia vuodesta 1988 on oman pankkitilin saldo. Se ei käytännössä ole vuosien saatossa muuttunut miksikään, kädestä suuhun käytännössä eletään vieläkin.

Toinen samanlaisena pysynyt asia minun työelämässäni on palkattomien työtuntien kohtuuton määrä. En taida ikinä oppia tässä asiassa. En ole välttämättä kovinkaan tehokas työntekijä, mutta inhoan keskeneräiseksi jääneitä töitä niin paljon, että palkattomia työtunteja kerääntyy vuosittain kokolailla melkoinen määrä. Keskeneräiset työt eivät saa minua enimmäkseen tyytymättömiksi vaan kokonaan tyytymättömäksi.

Viikon toinen maanantai

Aamulla heräsin tyytymättömyyteen, että pitää herätä. Väsyttää niin julmetusti. Olisi mieluusti pitänyt toisenkin vapaapäivän, mutta ei auta. Kolme viikkoa on mennyt aikamoisessa myllytyksessä ja osin minuuttiaikataulujenkin mukaan jaksamisen rajamailla, joten työhuoneen kaaoskin on sen näköistä. Painokin on taas alkanut nousta, kun ei ehdi ottaa tarpeeksi omaa aikaa.

Olen havitellut tämän Enimmäkseen tyytymätön -työseurannan aloitamista jo viime talvesta lähtien, kun olin tyytymätön siihen, ettei talvea ollut käytännössä laisinkaan. 

Syyskauden ensimmäinen työn käännekohta oli Blue Sea Film Festivaalit. Viikonloppuna oli Ahlaste tuupin infoleiri ja kaiken kaikkiaan elokuun töiden tulosten pitäisi aiheuttaa kohtuullista tyytyväisyyttä. Tyytymättömyyttä aiheuttaa se, että näiden prosessien jälkeen ei ole mitään kunnollista palautumisaikaa, tekemättömien töiden työlista hyökkää heti aamulla päälle.

Työpäivä on alkanut maanantaitunnelmissa, mikään ei varsinaisesti huvita, töitä on taas niin paljon, ettei tiedä mistä alkaa. Viime viikkojen ja tulevaa kaaosta tarttis alkaa selvittämään kaksi käsin ja lievää tyytyväisyyttä tunnen siitä, että sain vihdoin tehtyä tämän sylkykupin tänne.

Syksyn työlistassa on 90 tehtävää, joista noin 10 on rutiininomaisia tehtäviä, loput kertaluonteisia. Nyt kun on jonkinlainen työpäivän tasaus meneillään, minun pitäisi tänään selvittää 43 tehtävän kohtalo, mitkä siirtää eteenpäin ja mitä voidaan tehdä tänään. Tehtävä on epätoivoinen ja mahdoton, mutta tästä se työviikko taas alkaa, viikon toisena maanantaina.

Nyt kahden ja puolen tunnin työstämisen jälkeen tunnen salaista lievää tyytyväisyyttä, että jollakin tapaa olen saanut pientä tolkkua tähän työkaaokseen kirjoittamalla tätä. Ja lievää tyytymättömyyttä siihen, että kun työvire alkaa taas löytyä, pitää keskeyttää se ja mennä järjestelemään asioita jonnekin aivan muualle, missä minun työvireeni on.